Rundetårn on Euroopan vanhin toimiva observatorio. Sitä ympäröi parveke, jolta on hienot näkymät Kööpenhaminan vanhalle puolelle. Ylös noustaan, ei rappusia, vaan kierrekäytävää pitkin. Vaikka torni on 35 metriä korkea, käytävä on 268 metriä pitkä, jos kulkee ulkoseinustan vieressä. Sisempänä käveltäessä matka ylös on 85 metriä.

Käytävää pitkin pääsee observatorion lisäksi kirjastoon. Kirjasto toimii nykypäivänä näyttelynä, jossa on esillä taidetta, kulttuuria, historiaa ja tiedettä. Siellä oli ennen yliopiston koko kirjavalikoima.

Viimeisimmäksi torniin on lisätty lasilattia, jonka päälle saa mennä. Alas on 25 metrin näkyvyys. Lasi on 50 mm paksua ja kestää 900 kilon painon neliömetriä kohti.

Historiaa

Leveä kierrekäytävä

Kuningas Kristian IV oli hyvin kiinnostunut tähdistä. Hän uskoi, että taivaankappaleet vaikuttivat elämään maapallolla. Tähtitorni oli rakennettava keskelle kaupunkia, vaikka observatorion johtaja Sørensen Longomontanus olisi mielellään tehnyt töitä kauempanakin. Tähtitorniin ei rakennettu portaita, vaan tilava kierrekäytävä, jonka kautta pystyttiin tuomaan tavaraa hevosella.
Torni on 35 metriä korkea ja sen yhteydessä on myös Trinitatis-kirkko.

Alkuperäinen suunnitelma vuonna 1635 oli rakentaa kirkko oppilaille Regenseniin. Seuraavana vuonna suunnitelmat olivatkin muuttuneet ja kirkko sai paikan Landemærketin ja Købmagergaden kulmasta. Samassa yhteydessä oli kirkon kirjasto sekä observatorio. Nämä muodostivat yhdessä toimivan keskuksen.

Rakennusaikaan kirkko oli kaupungin toisiksi suurin.
Trinitatis-kirkko kärsi vakavan tulipalon vuonna 1728 ja rakennettiin uudelleen vuonna 1731.

Rundetårn, joka tunnetaan myös nimellä ”Pyöreä torni”, on paitsi historiallinen observatorio myös ehdoton nähtävyys Kööpenhaminassa. Tornia ympäröivä parveke tarjoaa upeita näkymiä kaupungin vanhalle osalle, ja sen ainutlaatuinen piirre on, että torniin noustaan kierrekäytävää pitkin, ei perinteisiä rappusia. Vaikka torni on 35 metriä korkea, käytävä, joka kiertää sen sisäosaa, on peräti 268 metriä pitkä, kun seuraa ulkoseinustaa. Tornin sisäosassa käveltäessä matka ylöspäin on 85 metriä.

Rundetårnin kierrekäytävä ei palvele pelkästään observatoriota. Siellä sijaitsee myös kirjasto, joka nykypäivänä toimii näyttelynä, esitellen taidetta, kulttuuria, historiaa ja tiedettä. Aikoinaan tämä tila toimi itse asiassa yliopiston kirjaston sijaintina. Viimeisimpänä lisäyksenä torniin on asennettu lasilattia, joka mahdollistaa rohkeille vierailijoille kävellä sen päällä ja ihailla näkymää alas 25 metrin syvyyteen. Lasisuojan vahvuus on vaikuttava 50 mm, ja se kestää jopa 900 kilon painon neliömetriä kohti. Tämä tekee vierailusta Rundetårnissa entistä vaikuttavamman ja unohtumattoman kokemuksen.

Hinnat: Aikuinen 25 Kr (n. 3,40 €), Lapset 5-15 v: 5 Kr (0,69 €).
Osoite: Købmagergade 52A, 1150 København K


Kommentit

Rundetårn — Ei kommentteja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

HTML tags allowed in your comment: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>