Tämän kuninkaanlinnan rakennutti kuningas Kristian IV vuonna 1606. Kuninkaalliset asuivat siellä 1700-luvun alkuun saakka. Linna tunnetaan Tanskassa nimellä Rosenborg slot. Linna on rakennettu renesanssityyliin.

Ensin rakennettiin ensimmäinen kerros. Vuosina 1612-1615 linnaa laajennettiin ja rakennettiin toinen kerros ja kaksi pientä tornia. Myöhemmin vuonna 1624 rakennettiin vielä kolmas kerros ja suuri torni. Vuonna 1634 linna sai viimeisen torninsa.

Linnassa asui kaikenkaikkiaan neljä kuningasta: Kristian IV, Fredrik III, Kristian V ja Fredrik IV. Kuninkaan ja kuningattaren huoneet olivat ensimmäisessä kerroksessa. Niistä vain kuninkaan huone on säilynyt.

Linna oli Kristian IV:n koti, niin myös Fredrik III:n. Heidän seuraajansa Kristian V asui pääosin muualla, mutta säilytti linnaa kuningasperheen aarteiden säilytyspaikkana. Fredrik IV oli viimeinen linnassa asunut kuningas. Hän rakennutti muualle ylellisempiä palatseja, johin hän ja seuraajansa muuttivat asumaan. Linnan viimeinen asukas oli kuninkaan sisar, joka asui linnassa vuoteen 1725 saakka. Sen jälkeen linnaa käytettiin enää vain juhlissa ja hovin huonekalujen säilytyspaikkana.

Linna avattiin julkiseksi museoksi vuonna 1838. Siellä säilytetään mm. kuninkaallista taidekokoelmaa. Linnan puutarhat toimivat nykypäivänä monelle rauhoittavana paikkana. Monet käyvät myös pelaamassa siellä.

Linnassa säilytetään edelleen Tanskan kuninkaallisten esinekokoelmia 1500-luvulta 1800-luvulle.
Linnan hienoimpiin nähtävyyksiin kuuluu kuninkaallisten valtaistuimet ja massiiviset hopeiset leijonat. Kruunuregaali on myös näkemisen arvoinen.

Osoite: Østre Voldgade 4A.
Avoinna klo 10-16.
Hinta 50 Kr.


Kommentit

Rosenborgin linna — Ei kommentteja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

HTML tags allowed in your comment: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>