Ruokailu Kööpenhaminassa

 

Tanskalaisessa keittiössä näkyy vaikutteita Saksasta ja Ranskasta. Perusraaka-aineisiin tanskalaisessa keittiössä kuuluvat erilaiset kerma- ja homejuustot, lihat sekä merenelävät. Tanskassa sikojen kasvatus on yksi maan pääelinkeinoista ja maa onkin tunnettu perinteisistä sianliharuuistaan. Sikaa syödään useissa eri muodoissa, kuten kyljyksinä, paistina, pekonina ja makkaroina. Lihoista myös lammas ja hanhi sekä riistaruuat, kuten fasaani ja jänis ovat suosittuja.

 

Yksi perinteinen tanskalainen herkku ovat frikadeller, sianlihasta valmistetut lihapullat. Toinen perinteinen ruoka on stegt flaesk og persillesovs, jossa on paksuja pekoninpaloja ja niiden päällä persiljalla maustettua kermakastiketta. Usein ne syödään keitettyjen perunoiden kera.

 

Merenantimet ovat myös suosittuja Tanskassa ja kalaruokia kannattaa ehdottomasti maistaa. Ruokia tehdään etenkin merikaloista, kuten makrilli, ankerias, lohi, kampela ja turska. Savusilli on herkku, jota tuotetaan Tanskassa kesäaikaan, ja jota syödään usein sipulin, kananmunan ja retiisien kanssa. Kalojen lisäksi myös ravut ovat suosittuja ja merenantimia löytyy myös usein erilaisten leipien täytteistä.

 

Smørrebrød on voileipä, joka on Tanskan kansallisherkku ja tyypillinen lounasruoka, josta löytyy erilaisia variaatioita täytteiden suhteen.

 

Suosittua pikaruokaa ovat makkarat, pølser, sekä nakkisämpylät.

 

Brunede kartofler ovat karamellisoituja, makeita perunoita, jotka ovat tyypillinen herkku erityisesti joulupöydässä.

 

Leipomoita Tanskasta löytyy paljon ja tuore leipä on ruokakulttuurin yksi kulmakivistä. Leivoksista erityisesti voitaikinasta tehdyt leivonnaiset ovat myös suosittuja. Kaikille tuttu tanskalaislähtöinen jälkiruokaherkku on Danish pastry eli viineri. Kanelietana, kanelsnegle, on suomalaista korvapuustia muistuttava leivos, joka leivotaan voitaikinaan.

 

Juomista olut on ehdottomasti tanskalaisten suosikki ja olut onkin tyypillisin ruokajuoma.

 

Kööpenhamina on tunnettu korkealaatuisista ruuistaan ja ruokapaikkoja Kööpenhaminasta löytyy jokaiseen makuun. Ruuan hintataso on melko korkea, mutta kukkarolle edullisempiakin vaihtoehtoja kuitenkin löytyy.

 

Ravintolat ovat yleisesti ottaen kalliita ja osa ravintoloista on maailman luokan huippua, joihin voi joutua jopa maksamaan pääsymaksun. Ravintoloiden tarjonta on monipuolista. Ravintoloista saa perinteisiä tanskalaisia ruokia, mutta tarjolla on myös paljon etnisiä ravintoloita, mistä saa esimerkiksi itämaista ja japanilaista ruokaa. Erityisruokavaliotkin on otettu huomioon ja kasvissyöjillekin löytyy helposti omia ravintoloita.

 

Ravintoloiden vastapainoksi perinteisiä pizza- ja kebabpaikkoja sekä nakkikioskitarjontaa löytyy lähes kaikkialta. Edullisia pieniä purtavia saa nakkikioskeista ja kahviloista, joissa nakkisämpylät ja voileivät rokottavat lompakkoa muutaman euron.

 

Ruokapaikkoja löytyy ympäri kaupunkia. Suosittuja paikkoja ovat muun muassa ydinkeskustassa Tivolin ympäristö, missä on eniten ravintoloita sekä Nyhavnin satama-alue, mistä saa esimerkiksi hyviä kalaruokia. Vesterbrosta puolestaan löytyy pikaruokaa sekä muita edullisempia vaihtoehtoja.

 

Lähteet:

https://www.meillakotona.fi/artikkelit/tuttu-tanska

http://www.keittotaito.com/tanskalainen_keittio.html

 

 

 

 

 


Kommentit

Ruoka — Ei kommentteja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

HTML tags allowed in your comment: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>